Lönnberg Painot Oy
Vuosikertomuskilpailu 2011  |  Aineisto-ohjeet  |  Tarjouspyyntö  |  Sivukartta  |   
Tulostusversio
  • Etusivu
  • Yhtiöstä
  • Tuotteet
  •  
  • Print&Promo
  • Kalenterit
  • Digital
  •  
  • Ympäristö
  • Uutiset
  • Yhteystiedot
 
 

Lönnberg Painot Oy 3.6.2011

Hyvä Yhteistyökumppani,

ennätysluminen talvi on jo aikaa sitten väistynyt, ja jälleen kerran lumet ovat sulaneet ja kesä odottaa, vaikka hetkittäin saattoi usko siihen mennä yhdeltä jos toiseltakin.

Sama analogia pätee myös markkinointiin ja siihen tiukasti kytkeytyvään graafiseen teollisuuteen - lama kuristi toimialaamme pitkään, mutta viime syksystä lähtien kierrokset ovat nousseet. Kulunut alkuvuosi on ollut jo varsin hektinen myös kirjapainoissa.

Lönnberg Print & Promo on lamankin aikana kehittänyt toimintaansa ja uusia palveluja.
Olen vakuuttunut, että palvelukokonaisuudestamme löytyy myös Sinulle oikeat työkalut liiketoimintasi kehittämiseen ja kasvattamiseen. Miltä kuulostaa yksilölliset ja monikanavaiset suoramarkkinointiratkaisut - kohderyhmittäin personoituna? Entäpä myyntipistemarkkinointiratkaisut, joissa hyödynnetään 3D-materiaaleja vaikkapa seinän kokoisina elementteinä? Unohtamatta perinteisempiä markkinointimateriaaleja, jotka voimme tuunata kannesta kanteen taatusti erottuvilla tehosteilla ja kuitenkin erittäin kustannustehokkaasti?
Arkeasi helpottaaksemme voimme myös luoda yrityksellesi virtuaalisen painotuotevaraston - materiaalit ovat tilattavissasi ja käytettävissä juuri silloin kuin niitä tarvitset.

Virkistävää ja aurinkoista lomaa toivottaen sekä hyvästä ja menestyksellisestä yhteistyöstä kiittäen,

Jarkko Viheriävaara
Toimitusjohtaja
Lönnberg Print & Promo
p. 040 835 5499
jarkko.viheriavaara(a)lonnberg.fi

Siirry sivun alkuun
 

TUOREIMMAT UUTISET

  • Lönnberg Myymälä 2012 `messuilla Helsingin Messukeskuksessa 14. -15. Maaliskuuta
  • Lönnberg / Art-Print voitokkaita Antaliksen Design & Print Awards -kilpailussa
  • Lönnberg Painot Oy ja Art-Print Oy yhdistyvät
 
Lönnberg Painot Oy   •   Lönnberg Print & Promo   •   Lönnberg Digital Oy   •   Lönnberg Kalenterit Oy  •   vaihde (09) 7511 811